sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Day 5: Blue nails

Haasteen viides päivä menossa ja vuoroon pääsi siniset kynnet. Tiesin jo kun näitä kynsiä aloin lakkaamaan,  että haluan kokeilla uusia akryylimaaleja. Katsoin siinä samalla sitten, että mikä väri oli haasteessa vuorossa, niin sain kaksi kärpästä yhdellä iskulla. :D Yksi kauneimmista sinisistä lakoista mitä omistan on tämä Seppälän oman kynsilakkamerkin hololakka numeroa 08, johon päätinkin tarttua.


Olen jo pitkään haaveillut one stroke -kukkien maalauksesta kynsille. En ole kuitenkaan raaskinut tilata niitä aiemmin ja nyt vihdosta viimein, kun olen harrastanut tätä kynsien lakkaamista n. viitisen vuotta, minulla on käytössä myös akryylimaalit. :D


Minun täytyi tietysti katsoa mallia jostain, samalla kun näitä tein ja youtubesta löytyikin ihan kiva video näiden ruusujen tekemisestä. Lisää videoita löytyy kun kirjoittaa hakusanaksi: One stroke rose nail art.

Ensimmäiseksi päätin maalata peukalon ruusun. Alku sujuikin tosi hyvin ja kukasta tuli ainakin omasta mielestä tosi upea. :) Värit sekoittuivat hyvin siveltimeen ja ruusuun tuli ''syvyyttä''.


Toisena tein nimettömään ruusun. Siinä ei onnistunut yhteistyö siveltimen kanssa yhtä hyvin kuin peukalon. Ruusun syvyys jäi puuttumaan, mutta itse kukka oli ihan kaunis. Kun maalasin loput ruusut sivellin ei enää toiminut kunnollisesti. Siitä tuli liian jäykkä ja sivellin alkoi haarautumaan. Käsikään ei toiminut enää yhtä hyvin kuin ensimmäisissä kukkasissa. 
Kaiken kaikkiaan onnistuin kuitenkin ensimmäiseksi kerraksi aika hyvin. :D Lopuksi laitoin dotting toolilla vielä pilkkuja kynsiin, vaikka mietin jälkeenpäin vähän, että olivatko ne oikeastaan tarpeellisia..



Aluslakkana tuttu Rimmel.
Kaksi kerrosta Nails Hologram 08
Oumaxin akryylimaalit: valkoinen ja pinkki
Adeninan siveltimiä
Dotting tool
Päällyslakkana Cesarsin Pikakuivattaja.

Olen aivan lääpälläni noihin Seppälän Nails -kynsilakkoihin. Täydellinen koostumus ja siveltimen ansiosta kynnen saa kokonaan lakattua kahdella vedolla. Kuivuukin melko nopeasti ja niin ihana tuo väri. Tulikohan nyt varmasti hehkutettua tarpeeksi... :D

Kaikkein parhain asia noissa akryylimaaleissa on se, että jos vahingossa sattuu maalaamaan väärään kohtaa tai vaikka väärällä värillä, märän maalin saa pois vain pesemällä kädet. :) Kuivunut maali ei kuitenkaan lähde enää käsiä pestäessä.


Tarkoituksena oli postata tämä jo perjantaina, mutta menimme silloin ratsastamaan kaverin kanssa ilman satulaa ja tipsahdinkin alas. Olinkin vähän jäykkänä koko viikonlopun ja nyt sitten vihdoin innostuin postaamaan. 
Onpas kiva, että tänne on eksynyt uusia lukijoitakin. (: 
Toivottavasti en pelästytä teitä karkuun epäsäännöllisyydelläni.

Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille :D

2 kommenttia:

Kiitos kommentista! :)