keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Day 3: Yellow nails

Nämä kynnet tulin tehneeksi jo viikonloppuna ja nyt pitäisi nopsaan keksiä jotain jouluista kynsille, kun vielä ehtii. Koulussa on joulujuhla lauantaina ja perjantaina pitäisi sitten lakata jotkin asuun yhteensopivat lakkaukset.
Haasteessa oli vuorossa keltaiset kynnet ja päätin lakata ihanalla Color Clubin Daisylla ja kaveriksi halusin testata uutta saman merkin ja kokoelman Sparkle and Soar -lakkaa. Päädyin siis ensin lakkaamaan kynsille 2-3 kerrosta keltaista Daisya ja kärkiin töpöttelin (ensiksi sienellä, mutta töpötys olisi kestänyt ikuisuuden, joten vaihdoin siveltimen kärkeen, milloin kynnelle tarttui enemmän väriä) oranssia Sparklea.


Päälle en keksinyt mitään muuta kuin leimaukset ja tämä koko kynnen seeprakuvio taitaakin olla yksi lemppareistani. :) Tuli kyllä kieltämättä vähän intialainen vaikutelma näistä kynsistä, mistä äiti jo ehti huomauttaakin. :D Ja tyypillisintä juuri minulta lakata joulukuussa näin pirteät kesäiset kynnet. :'D


Ei tullut juuri ongelmia näitä kynsiä tehdessä. Lakkasin myös toisen käden kynnet, mutten valitettavasti saanut otettua yhteiskuvaa. Leimauksessa oli pieniä ongelmia, kun kuvio ei aina tarttunut kokonaan kynnelle, mutta onneksi oli musta art liner käytössä, jolla sai sitten paikkailtua lakkausta.



Käytetyt lakat ja tarvikkeet:

Rimmel - Base & Top coat
Color Club - Daisy Does It ja Sparkle And Soar
Art Club - Musta
Konad - Musta ja Top coat
Konad laatta m57, leimasin ja pyyhin
Meikkisieni


Mitäs piditte kynsistä? Näistä ei ainakaan tule joulu mieleen... Täytyy lakata välillä jotain punaista. :)
Haasteen seuraava väri onkin vihreä. Onneksi on vielä ihana Fly With Me, jolla voi lakata haasteen vihreän osuuden. :D

Sunnuntaina onkin sitten lähtö mökille ja siellä olemmekin koko seuraavan viikon. :) Yritän saada postattua ainakin vielä yhdet kynnet ennen kuin tulee viikon tauko. 

Hauskaa joulun odotusta kaikille :)

4 kommenttia:

  1. Tosi kivat lakkaukset, silmin nähden tietty kesäiset näin joulun alla... mutta mitäs se haittaa kun on noin hienot! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ;) Ei kyllä tule yhtään joulu, mieleen kun näitä katsoo... Täytyy herättää tuo sisäinen tonttu, niin saisi ehkäpä jotain punaista kynsille :D

      Poista

Kiitos kommentista! :)